Intohimo kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa

Intohimoon suhtaudutaan yhteiskunnassa kaksin säännöin. Kirjallisuudessa ja muissa taiteissa intohimo hyväksytään yleisesti toiminnan motiivina, intohimotonta taidetta jopa väheksytään.

Kun siirrytään taiteen ulkopuolelle, suhtautuminen kovenee. Keräilijä voi vielä uhrata omaisuuksia intohimolleen, mutta pelihimo tai rahanhimo koetaan jo negatiivisiksi. Mitä yksilöllisempi intohimo on sitä hyväksytympi se on. Kun intohimo lähestyy addiktia, pakkomiellettä, monomaanikon – koko maailman täyttämää yhtä asiaa – sitä lähemmäs sairautta se luokitellaan.

Eri aikakaudet ovat kohdelleet intohimoa eri tavoin. Renessanssin ja romantiikan aikana intohimo oli hyväksyttävämpää kuin järjen aikakausilla. Rakkaudessa tuhoava intohimo oli lähes tavoiteltu hurmion tila. Monien maiden lainsäädännössä on edelleen jälkiä ajatuksesta, että intohimo rikoksessa on lieventävä asianhaara.

Mielenkiintoinen uusi piirre on, että intohimo on palaamassa myös työelämään. Nuoret suomalaiset peliteollisuuden kehittäjät korostavat, miten pelien keksiminen on heille intohimo, joka on muuttunut vaivihkaa huvista työksi.