
Grateful Däd on tamperelainen artisti, joka tekee elektronista musiikkia lasten leluilla. Musiikki perustuu lelujen persoonallisiin ääniin mitä lelut tuottavat. Kappaleet vievät kuuntelijan mielenkiintoiselle äänimatkalle pysähtymättä liian pitkäksi aikaan yhteen paikkaan. Grateful Däd on julkaissut useita äänitteitä ja soittanut toista sataa keikkaa Suomessa sekä pohjoismaissa, Saksassa ja Eestissä. (Kuva: Jouni Parkko)

Hannele Huovi on suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden loistokkaimpia ja herkkävireisimpiä kirjailijoita. Hänen tuotantonsa tunnusomaisia piirteitä ovat humaani rakkaus elämää ja sen pienimpiäkin yksityiskohtia kohtaan, vaistonvarainen taito kuunnella ja nähdä luontoa. Lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi Huovi on kirjoittanut myös oppikirjoja sekä julkaissut aikuisten romaaneja, novellikokoelmia sekä runoteoksia. Hänet on palkittu lukuisilla kirjallisuuspalkinnoilla. (Kuva: Petteri Kivimäki)

Hannu Itkonen toimii liikuntasosiologian professorina Jyväskylän yliopistossa. Tutkijauran lisäksi hän on toiminut urheilu- ja liikuntajärjestöjen sekä tiedeyhteisöjen johtotehtävissä. Itkonen tunnetaan runsaasta ja monipuolisesta julkaisutuotannosta. Hän on myös kritiikkiä viljelevä yhteiskuntakeskustelija. (Kuva: Hannu Itkosen kotialbumi)

Riina Katajavuori, FM, on helsinkiläinen runoilija ja kirjailija, joka on kirjoittanut teoksia niin lapsille kuin aikuisillekin. Hänen viimeisin romaaninsa Kypros ilmestyi elokuussa 2021, uusin runoteos on nimeltään Maailma tuulenkaatama ja hänen tuorein lastenkirjansa on Kaksi kotia -teoksen jälkeen ilmestynyt Oravien sota (Tammi), joka on ilmestynyt aivan äskettäin. Teoksen on kuvittanut Martin Baltscheit ja se käsittelee (Suomen) sisällissotaa. Katajavuori oli Vuoden helsinkiläiskirjailija 2015. Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. (Kuva: Veikko Somerpuro)

Touko Kauppinen on freetoimittaja ja kirjailija. Hän on pitänyt vuodesta 2012 lähtien toimittaja Juha Merimaan kanssa Helsingin Sanomissa Lasten tiedekysymykset -palstaa. Se voitti vuonna 2018 Unicefin Lasten oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen yhdessä HS:n Lasten uutisten kanssa. Kauppisen esikoisromaani Häikäisevät ilmestyi tammikuussa 2021. (Kuva: Touko Kauppisen kotialbumi)

Liisa Keltikangas-Järvinen on psykologian professori emerita Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut yli 20 tietokirjaa ja on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja. (Kuva: Markku Verkasalo)

Jukka Laajarinne on vapaa kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu niin lastenkirjallisuutta, proosaa kuin esseitäkin. Hänen viimeisimmät teoksensa ovat lastenkirja Mahdottoman suuri puu, nuorten romaani Hurmeen maku, kuvakirja Multakutri ja suon salaisuus sekä romaani Pinnan alla pimeä. (Kuva: Jukka Laajarinteen kotialbumi)

Maria Laakso, FT, on tamperelainen kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija. Hänen 2019 nuorille suunnattu tietokirjansa Taltuta klassikko popularisoi kirjallisuustiedettä nuorille ja innostaa klassikoiden lukemiseen. (Kuva: Maria Laakson kotialbumi) (Huom! Maria Laakso esiintyy tapahtumassa videon välityksellä.)

Antti Malinen, Suomen Akatemian tutkijatohtori, on erikoistunut lapsuuden, lastensuojelun ja perhe-elämän historiaan. Hän työskentelee Kokemuksen historian huippuyksikössä (HEX), Tampereen yliopistossa. Lisäksi Malinen vaikuttaa muun muassa Lapsiasianeuvottelukunnassa ja ylläpitää lapsuuden historiaan erikoistunutta www.lapsuudenhistoriaa.fi -sivustoa. Malisen ja Tuomo Tammisen uusi tietokirja lasten vertaissuhteiden historiasta (Gaudeamus) ilmestyy alkuvuodesta 2022. (Kuva: Mika Leinonen) (Huom! Antti Malinen esiintyy videon välityksellä ja osallistuu keskusteluun etänä.)

Miss Katastrofi on maailman katastrofien hahmo ja tulkki. Hahmo liikkuu klovnerian, mimiikan, tanssin, teatterin, kuvataiteen ja tieteen rajapinnoilla. Sen ideologia pohjautuu maailman valtamerten, maapallon lämpenemisen ja luonnon katastrofien hätään. Miss Katastrofi esiintyy antisankarittarena, traagisen koomisena hahmona, joka kantaa koko planeettamme hyvinvointia hartioillaan. Hahmon takana tanssitaiteilija Minni Hirvonen. (Kuva: Johanna Turunen)

Marisha Rasi-Koskinen on tamperelainen kirjailija ja psykologi. Hän on toiminut vuosia psykologina lasten, nuorten ja perheiden parissa perheneuvolassa ja kouluissa, mutta on nykyään vapaa kirjailija. Hän on julkaissut neljä kaunokirjallista teosta aikuisille sekä viimeisimpänä nuortenromaanin, joka voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2019. Hänen viimeisin aikuistenromaaninsa REC ilmestyi viime syksynä. (Kuva: Miikka Pirinen, Kustantamo S&S)

Runon Ystävät ry on joensuulainen runoihin keskittynyt esiintyjäryhmä. Ryhmän vakiintunein toimintamuoto on Joensuun pääkirjastossa lähes kuukausittain järjestettävät RunoApajat. Ryhmän jäsenet esiintyvät erilaisissa kokoonpanoissa sekä järjestävät myös omia lausuntailtoja. Runon Ystävät ry kouluttaa vuosittain jäsenistöään äänenkäyttöön ja tekstien tulkintaan liittyvin koulutuksin, ja se on Suomen Lausujainliiton yhteisöjäsen.

Joonatan Tola on vuonna 1983 syntynyt joensuulainen kirjailija, jonka esikoisromaani Punainen planeetta ilmestyi tammikuussa 2021. Tola on suomen kielen maisteri ja tohtoriopiskelija Helsingin yliopistossa. (Kuva: Henri Jumppanen)
Myrsky Laasonen ja Juho-Kalle Väisänen ovat joensuulaisia rap-artisteja. He ovat erikoistuneet freestyleen, jossa improvisoidusti riimitellään ja räpätään.